perjantai 5. huhtikuuta 2013

Muotokuvauksia - valmistaudu etukäteen

Hei

Mikäli olet tulossa kuvattavaksi valokuvaajalle, se ei edellytä aiempaa kokemusta. Jännittäminen on ymmärrettävää varsinkin jos olet ensimmäistä kertaa kameran edessä poseeraamassa. Kuvaukseen voit kuitenkin etukäteen valmistautua joten tässä muutamia vinkkejä. Onnistuneen kuvauksen päätteeksi saat itsestäsi muiston vielä vuosiksi eteenpäin.

Nuku yö - parikin hyvin, sillä väsymys näkyy kuvissa, kuvattavan katseessa ja vaikuttaa keskittymiskykyysi. Varaa kuvaustilanteeseen meikit, haluamaasi rekvisiittaa, nestettä varsinkin jos kuvauksista tulee pitkiä. Hieman lämmintä vaatetustakin mikäli kuvaamme ulkona.

Kuvausten teemasta kannattaa heittää ideoita ja ajatuksia kuvaajalle ennen kuvauksia - päteehän onnistuneessa kuvauksessakin sanonta "hyvin suunniteltu on puoliksi tehty." Suunnitelmia kannattaa käydä läpi kuvaajan kanssa hyvissä ajoin jotta kuvauspäivä sujuu jouhevasti.

Mikäli et ole aiemmin poseerannut kameran edessä, kannattaa harjoitella asentoja peilin edessä ja vaikkapa katsella lehdistä mallikuvia sekä miettiä mitkä asennot on sinulle luonnollisempia asentoja poseerata. Kuvausaikaa en rajoita joten voidaan rauhassa kuvaustilanteessa vielä hioa pieniä yksityiskohtia. Muotokuvauksissakin kannattaa varaa tuota teemaa.

Lapsikuvauksissa olen käyttänyt mieluusti lapselle tutumpia mielekkäimpiä leluja joista lapsi saa kuvaukseen rennon olon. Myös lapsen katseen kiinnittämiseen kannattaa valita helposti lapsen huomion kiinnittävä lelu - ei kovaäänisiä jotta lapsi ei säikähdä. Myös lapsen on nukuttava hyvin ennen kuvauksia jotta mieli pysyy virkeänä ilman kiukkua. Lapselle myös pientä syötävää ja vaihtovaatteita kaiken varalta.

Juhlakuvauksiin on hyvä varata juhlapukeutumisen oheen esimerkiksi ylioppilaslakki tai muu, kukat ja korut (kaulakoru / sormukset). Mikäli haluat kuvaan persoonallisuutta, voit varata muutakin rekvisiittaa, esimerkiksi harrastusvälineitä tai ammattiisi liittyvää materiaalia.

Muotokuvauksissakin kannattaa varautua ainakin muutamalla asutekokonaisuudella ja jos haluat tiettyä teemaa kuviin, tulee asusteidenkin sekä mahdollisen rekvisiitan tukea tuota teemaa.

Eläinkuvauksissa kannattaa kuvaukseen tuoda siistitty ja hyvinlevännyt lemmikki. Tästä huolimatta eläimelle ruokaa ja vettä riittävästi mukaan sekä mahdolliset hoitovälineet, harjat ym. Lemmikki on haasteellinen kuvattava joten myös lemmikille mukaan jotkin huomion kiinnittävä lelu sekä makupaloja jolla palkitset lemmikkisi hyvän suorituksen jälkeen.

Tulethan kuvauksiin hyvillä mielin ja avoimin ajatuksin - positiivinen pilke silmäkulmassa - se antaa hyvän lähtökohdan onnistuneeseen kuvaukseen.

keskiviikko 23. tammikuuta 2013

Eirin kuvapalvelu Prismassa - Hyvää ja huonoa

Ehkei tuo otsikko niinkään kuvaa Eirin palveluja vaan "kolmannen tahon" osuutta asiassa, mutta pistänpä kuitenkin hieman kritiikkiä asian tiimoilta sekä Eirille että tälle kolmannelle taholle.

Olen tilannut kuvatuotteita tässä viimeisen kolmen vuoden ajan Eiriltäkin muutamia kertoja, aina kun sopiva tarjous on osunut kohdalle. Kuitenkin niin että tuotteet on tulleet suoraa kotiin ilman välikäsiä. Niinpä testasin Eiriä myös nyt ihan koemielessä, mutta siten että tilasin tuotteet suoraan markettiin. Niin että samalla kun hain paketin Saarioisten rusinatonta maksalaatikkoa (vitsi), sain samalla reissulla myös kuvalähetyksen.

Ei siinä mitään, kysyin ensin kuvia asiakaspalvelusta, mutta neuvoivat myymälän puolelle. Hylly ei ollut toki siellä päinkään mihin as.palvelu minut neuvoi joten kysyin myymälän puolella henkilökunnalta joka osasi neuvoa oikeaan hyllyväliin. Kuvat löytyi helposti, oman paketin nappasi siitä samoin kuin olisi ottanut purkin Arlan punaista maitoa. Ja sitten eikun kassalle. Ostokset kun maksaa sirullisella kortilla, ei juuri henkilöllisyyttä ole koskaan kyselty joten en henkilöpapereita nytkään kaivellut esiin. Sain ostokset maksettua ja tulin kotiin. Mielenkiintoiseksi homman tässä teki se, että sain itse ottaa kuvapaketin hyllystä, kävelin suorastaan kassasta läpi - KUKAAN EI KYSELLYT OLIKO KUVAT MINUN!1! Eli homma, vaikkakin kätevää niin AH niin valvomatonta. Tämäkin lähetys oli sellainen että jos kuva olisi eksynyt vääriin käsiin, olisi ex kaverini voinut "niistää" nenääni tilanteen sattuessa. Toisaalta olisiko minua voitu syyttää kuvan eksymisestä vääriin käsiin, kaupan mokahan on jos se ei katso kenelle luovuttaa ja kenen lähetyksiä. Voin sanoa että vastedes tilaan tuotteet suoraa kotiosoitteeseeni, tämä oli vain koeluontoinen testi kaupan market-palvelusta. Voin paljastaa ihan noin palvelun parantamiseksi että kyseessä oli Sutelan Prisma. Toivoisinkin että hiukan kiinnittäisivät asiaan huomiota! Vika ei siis ole Eirissä, mutta onko Eiri tietoinen siitä että palvelu ei ole aukoton?? Käytännössähän olisin voinut maksaa Matti Möttösen kuvat ja kävellä tieheni. Siinä olisi Möttönen ihmetellyt kun kuvat on joku maksanut muttei ole niitä saanut. Eli asiaan parannusta turvallisuuteen??