lauantai 3. toukokuuta 2014

Lähipiiriäni on viimeaikoina koetellut kuolema pariinkin kertaan. Tässä on muutamien kanssa puhuttukin tuosta kuolemasta noin ylipäätään. Olen tehnyt havainnon että nykyään kuolemasta ei voida puhua tabuna. On vain erilaisia tapoja hoitaa ja käsitellä aihetta.

Kuolemaan törmätään monesti myös ihan arkielämässä siten ettei se kosketa omaa lähipiiriä. Sanomalehdet ja mediat useimmiten ”mässäilee” kuolemalla jopa siten että tuskin moni voi asialta välttyä.

Kuolemaa käsitellään siis monella tapaa. Osalla pelko omasta tai läheisten kohtalosta, osa pohtii median julkituomia. Toisaalta on myös niitä jotka eivät juurikaan tuo asiaa esiin, saati osallistu keskusteluun. Tällöin helposti ”leimataan” todeten että noille ja näille asia olisi tabu. Ei vaikeneminen asiasta tätä tarkoita. Meitä on jo luonteeltaan niin monenlaisia ihmisiä... toisille asian puhuminen on luontevampaa kuin toisille.

On ihmisiä joilla surun käsittely on niin henkilökohtaista ettei siihen haluta muita kuin lähiomaisia, toisaalta on myös niitä joille on helpompi jättää itse työ toisille jotta itse saavat tehdä surutyötä. Osa suree miettien, puhuen kun taas toiset purkavat suruaan esimerkiksi työhön.

Valokuvaajana ajattelen että itse muistotilaisuuden osalta tuo valokuvaustyö voitaisiin jättää kuvaajalle. Muistotilaisuudesta halutaan useimmiten jättää kauniit muistot myös valokuvina, asian surullisuudesta huolimatta. Surevat omaiset ovat ehkä surun mukanaan tuoman mielentilan vuoksi järkyttyneitä tai liikuttuneita jolloin kauniimmat muistot jäävät kamerallekin kun niitä taltioi ammattilainen. Kun kuvaan muistotilaisuudessa, olen varsin huomaamaton muiden joukossa. Pukeudun asiaan kuuluvalla tavalla ja pyrin liikkumaan tilaisuudessa välttämättömimmän ja mahdollisimman huomaamattomasti. Tällöin en häiritse surevia omaisia.


Kaikella kunnioituksella siis surua ja kuolemaa käsitteleville omaisille.

perjantai 5. huhtikuuta 2013

Muotokuvauksia - valmistaudu etukäteen

Hei

Mikäli olet tulossa kuvattavaksi valokuvaajalle, se ei edellytä aiempaa kokemusta. Jännittäminen on ymmärrettävää varsinkin jos olet ensimmäistä kertaa kameran edessä poseeraamassa. Kuvaukseen voit kuitenkin etukäteen valmistautua joten tässä muutamia vinkkejä. Onnistuneen kuvauksen päätteeksi saat itsestäsi muiston vielä vuosiksi eteenpäin.

Nuku yö - parikin hyvin, sillä väsymys näkyy kuvissa, kuvattavan katseessa ja vaikuttaa keskittymiskykyysi. Varaa kuvaustilanteeseen meikit, haluamaasi rekvisiittaa, nestettä varsinkin jos kuvauksista tulee pitkiä. Hieman lämmintä vaatetustakin mikäli kuvaamme ulkona.

Kuvausten teemasta kannattaa heittää ideoita ja ajatuksia kuvaajalle ennen kuvauksia - päteehän onnistuneessa kuvauksessakin sanonta "hyvin suunniteltu on puoliksi tehty." Suunnitelmia kannattaa käydä läpi kuvaajan kanssa hyvissä ajoin jotta kuvauspäivä sujuu jouhevasti.

Mikäli et ole aiemmin poseerannut kameran edessä, kannattaa harjoitella asentoja peilin edessä ja vaikkapa katsella lehdistä mallikuvia sekä miettiä mitkä asennot on sinulle luonnollisempia asentoja poseerata. Kuvausaikaa en rajoita joten voidaan rauhassa kuvaustilanteessa vielä hioa pieniä yksityiskohtia. Muotokuvauksissakin kannattaa varaa tuota teemaa.

Lapsikuvauksissa olen käyttänyt mieluusti lapselle tutumpia mielekkäimpiä leluja joista lapsi saa kuvaukseen rennon olon. Myös lapsen katseen kiinnittämiseen kannattaa valita helposti lapsen huomion kiinnittävä lelu - ei kovaäänisiä jotta lapsi ei säikähdä. Myös lapsen on nukuttava hyvin ennen kuvauksia jotta mieli pysyy virkeänä ilman kiukkua. Lapselle myös pientä syötävää ja vaihtovaatteita kaiken varalta.

Juhlakuvauksiin on hyvä varata juhlapukeutumisen oheen esimerkiksi ylioppilaslakki tai muu, kukat ja korut (kaulakoru / sormukset). Mikäli haluat kuvaan persoonallisuutta, voit varata muutakin rekvisiittaa, esimerkiksi harrastusvälineitä tai ammattiisi liittyvää materiaalia.

Muotokuvauksissakin kannattaa varautua ainakin muutamalla asutekokonaisuudella ja jos haluat tiettyä teemaa kuviin, tulee asusteidenkin sekä mahdollisen rekvisiitan tukea tuota teemaa.

Eläinkuvauksissa kannattaa kuvaukseen tuoda siistitty ja hyvinlevännyt lemmikki. Tästä huolimatta eläimelle ruokaa ja vettä riittävästi mukaan sekä mahdolliset hoitovälineet, harjat ym. Lemmikki on haasteellinen kuvattava joten myös lemmikille mukaan jotkin huomion kiinnittävä lelu sekä makupaloja jolla palkitset lemmikkisi hyvän suorituksen jälkeen.

Tulethan kuvauksiin hyvillä mielin ja avoimin ajatuksin - positiivinen pilke silmäkulmassa - se antaa hyvän lähtökohdan onnistuneeseen kuvaukseen.

keskiviikko 23. tammikuuta 2013

Eirin kuvapalvelu Prismassa - Hyvää ja huonoa

Ehkei tuo otsikko niinkään kuvaa Eirin palveluja vaan "kolmannen tahon" osuutta asiassa, mutta pistänpä kuitenkin hieman kritiikkiä asian tiimoilta sekä Eirille että tälle kolmannelle taholle.

Olen tilannut kuvatuotteita tässä viimeisen kolmen vuoden ajan Eiriltäkin muutamia kertoja, aina kun sopiva tarjous on osunut kohdalle. Kuitenkin niin että tuotteet on tulleet suoraa kotiin ilman välikäsiä. Niinpä testasin Eiriä myös nyt ihan koemielessä, mutta siten että tilasin tuotteet suoraan markettiin. Niin että samalla kun hain paketin Saarioisten rusinatonta maksalaatikkoa (vitsi), sain samalla reissulla myös kuvalähetyksen.

Ei siinä mitään, kysyin ensin kuvia asiakaspalvelusta, mutta neuvoivat myymälän puolelle. Hylly ei ollut toki siellä päinkään mihin as.palvelu minut neuvoi joten kysyin myymälän puolella henkilökunnalta joka osasi neuvoa oikeaan hyllyväliin. Kuvat löytyi helposti, oman paketin nappasi siitä samoin kuin olisi ottanut purkin Arlan punaista maitoa. Ja sitten eikun kassalle. Ostokset kun maksaa sirullisella kortilla, ei juuri henkilöllisyyttä ole koskaan kyselty joten en henkilöpapereita nytkään kaivellut esiin. Sain ostokset maksettua ja tulin kotiin. Mielenkiintoiseksi homman tässä teki se, että sain itse ottaa kuvapaketin hyllystä, kävelin suorastaan kassasta läpi - KUKAAN EI KYSELLYT OLIKO KUVAT MINUN!1! Eli homma, vaikkakin kätevää niin AH niin valvomatonta. Tämäkin lähetys oli sellainen että jos kuva olisi eksynyt vääriin käsiin, olisi ex kaverini voinut "niistää" nenääni tilanteen sattuessa. Toisaalta olisiko minua voitu syyttää kuvan eksymisestä vääriin käsiin, kaupan mokahan on jos se ei katso kenelle luovuttaa ja kenen lähetyksiä. Voin sanoa että vastedes tilaan tuotteet suoraa kotiosoitteeseeni, tämä oli vain koeluontoinen testi kaupan market-palvelusta. Voin paljastaa ihan noin palvelun parantamiseksi että kyseessä oli Sutelan Prisma. Toivoisinkin että hiukan kiinnittäisivät asiaan huomiota! Vika ei siis ole Eirissä, mutta onko Eiri tietoinen siitä että palvelu ei ole aukoton?? Käytännössähän olisin voinut maksaa Matti Möttösen kuvat ja kävellä tieheni. Siinä olisi Möttönen ihmetellyt kun kuvat on joku maksanut muttei ole niitä saanut. Eli asiaan parannusta turvallisuuteen??

sunnuntai 9. joulukuuta 2012

Microsoft-Nokia rikkoo häikäilemättömästi tekijänoikeuksia


Microsoft-Nokia rikkoo melkoisen häikäilemättömästi tekijänoikeuksia ja lukuisista yhteydenotoistani huolimatta eivät asialle tee mitään. Laitoin msn-palveluun henkilökohtaisia lomakuvia tuossa jo vuosi sitten. Laitoin ne skydrive palveluun jakaakseni niitä kuvissa esiintyvien henkilöiden kanssa..ja mitä tapahtuikaan… edes pienellä präntätyissä teksteissä ei sanota msn:n palveluiden osalta että Microsoft-Nokialla olisi oikeus käyttää tuohon palveluun laitettuja kuvia mutta niin näyttää käyneen. Eivät suostu julkaistuja kuvia poistamaan käytöstä, eivätkä salli minun niitä myöskääs ottaa pois tuolta palvelusta. Siis ei jumalauta mikä firma kyseessä. Olen lukuisia kertoja yrittänyt poistaa kuvia palvelusta ja pyytänyt niiden laittoman käytön lopettamista mutta näköjään Nokiamicrosoftilla ollaan niin …suoraan sanoen mulkkuja tyyppejä ettei asiaan löydy rauhanomaista ratkaisua. Maanantaina lähtee poliisille rikosilmoitus asian tiimoilta...


Siispä….voisin puolileikilläni kuvitella pyytäväni apua jos tuntisin tai minuun ottaisi yhteyttä tietomurtojen osaaja...
Voisi olla käyttöä vaikka maksua vastaan murtokeikka microsoftin palvelimelle jotta murtautuisi sinne, poistaisi nuo kuvat ja hankkisi minulle "kaapatun" msn sähköpostini salasanan takaisin... kun ei lukuisista palautuspyynnöistä microlaiset muuta kuin valittelevat....mutta onkohan tietomurron suunnittelu tai sen pyytäminen maksua vastaan rikollista... voisin kuvitella minuun ottavan yhteyttä jonkun joka haluaisi tienata pari sataa murtohommilla...mutta jätettäköön tämä nyt vaikka "odotusten ja mielikuvan" varaan... eihän sitä tosin koskaan tiedä jos joku vaikka innostuisi kyselemään olenko tosissani...

Eikä siis nähdäkseni olisi kyseessä rikollinen touhu...ihan vain palauttaisi nokia-microsoftin kaappaaman salasanani minulle... sehän kuuluu minulle mutta kun ei nokia-microsoft ole antanut syytä miksi ovat estäneet s-postiini pääsyn....salasana joka käytössäni oli, on paperilla eli en ole unohtanut sitä...

Eipä käy sääliksi jos Nokia-Microsoft muuttaisi kokonaan pois Suomesta tehtaineen ja toimistoineen…

torstai 23. elokuuta 2012

Kennon puhdistus... tarkkana

nimittäin hintojen kanssa....

Peruspuhdistus toki helppo tehdä itsekin, tein omaan edelliseen Sonyyn puhdistuksen itse. Vaikeimmissa tapauksissa kannattaa kääntyä ammattiliikkeen puoleen mutta niidenkin hintoja kannattaa vertailla...

http://www.pikseli.fi/digifaq/dslr_puhdistus.html

keskiviikko 15. elokuuta 2012

Tekijänoikeudesta

Puhutaan ja otetaan kantaa muun muassa tekijänoikeuksiin... välillä arveluttaa se kuka näistä kirjoittaa. Pointtinihan on se että jopa musiikkivideoiden levitys sosiaalisessa mediassa on mielestäni tekijänoikeuslain vastaista joten sitä tulee rikottua itsekin.

Valokuvien tekijänoikeuksista puhuttaessa täytyisi myös muistaa se kuka mitäkin ja mitenkin levittää. Vaikka periaatteellinen oikeus olisikin annettu levittää / julkaista kuvaa, olisi myös kohtuullista kaveripiirissä muistaa tekijänoikeus eli ainakin mainita valokuvaajan nimi kuvan yhteydessä!! (Peiliinkatsomisen paikka jollakulla??) enkä puhu nyt sukulaisista. Varsin hyvin on tiedossa mutta tiedostaen tätä rikkomalla voisin vetää vaikka herneen nenään ja tyypin oikeuteen jos olisin vähänkään v-mäinen.


keskiviikko 1. helmikuuta 2012

Tähän ei Suomessa...

Brittiläiset osaa... on oikein oikeudessa todettu että samankaltainen kuva voi rikkoa tekijänoikeuksia. Mitenköhän tarkasti tuota oikein pitää tulkita sanotaan vaikka täällä Suomessa. Puhutaanko nyt taidekuvista vai valokuvasta ylipäätään? Entäpä jos perus muotokuva - vaikkapa ylioppilaskuva otetaan esimerkiksi. Tällöinhän ammattilaisetkin rikkovat tekijänoikeutta (tässäkin asiassa) jatkuvasti. Samoin monet (useimmat) ns. taidevalokuvat nykyään ovat sellaisia joita on jo vuosia ottanut joku muu. Voidaanko ylipäätään jäljittää kuka vastaavan kuvan on ensimmäisenä ottanut? Esimerkiksi goottikuvat joita useammalla FB palstalla on, ovat toinen toistensa kopioita jos oikein tiukkaan tarkastellaan. Tai kissa puulaatikon päällä/sisällä tms...aihe on tuttu jo muutaman kymmenen vuoden takaa vanhoista postikorteistakin. Siis nykyisin vastaavat kuvat olisi automaattisesti tekijänoikeutta loukkaavia. Ei sen puoleen, ei ammattilaisetkaan aina syystä tai toisesta julkaistessaan kuvia, ilmoita todellisuudessa kuvan ottajan nimeä vaikka kuvaa käytetäänkin selkeästi markkinointitarkoituksessa. Voinko tällöin olettaa että jos minä julkaisisin kuvia jostain tilanteesta, en siis samassa mittakaavassa rikkoisi tekijänoikeutta? Kuvasto ry:ltähän sain jo tiedon ettei ottamani kuvat riko tekijänoikeutta mitenkään.
Kovasti ihmettelin myös sitä, että jos otan kuvan vaikkapa Sibeliuspatsaasta, sen myyminen olisi sellainen että joutuisin siitä maksamaan tekijänoikeudesta tekijälle korvauksia. Siis tuota patsastahan kuvaa turistit ja olen melko varma että niitä kuvia maailmalla on myös myynnissä.

Alla linkki tuohon itse aiheeseen josta aloitin...

http://fin.afterdawn.com/uutiset/artikkeli.cfm/2012/01/26/samankaltainen_kuva_voi_rikkoa_tekijanoikeuslakia